Lähtö Helsingistä

Monet pitävät minua täytenä hulluna. Miten joku voi haluta muuttaa Helsingistä maalle? Olen kuullut moneen kertaan kysymyksen ”Miten aiot muka pärjätä paikassa, jossa kauppaan on matkaa 10 kilometriä, kun olet aikaisemmin asunut Helsingissä, jossa lähin kauppa on omassa alakerrassa?”, ja en voi väittää tietäväni siihen vastausta. Ehkä en pärjääkään! Siitä kuitenkin olen varma, että ruuhkaisessa ja saastuneessa Helsingissä en halua olla enää päivääkään. Täydet 28 vuotta oli minulle tarpeeksi, ja nyt on aika suunnata nokka kohti uusia haasteita. Talon remontointi tulee olemaan varmasti ainakin seuraavan vuoden ajan harrastukseni. Uusi keittiö on jo valmis, seuraavaksi haluan päästä kylpyhuoneen ja seinien maalaamisen kimppuun. Olen suunnitellut jo koko seuraavan kesän täyteen ohjelmaa; aion istuttaa paljon kasveja pihalleni ja maalata talon seinät punaisiksi.

Haikeus vai helpotus?

Eikö kotikaupunkini jättäminen sitten oikeasti tuntunut missään? En voi kyllä väittää niin. Kun viimeinenkin pahvilaatikko oli kannettu asunnostani muuttoautoon ja palasin pyyhkimään viimeiset pölyt, sammuttamaan valot ja sulkemaan ikkunat, muistan huokaisseeni raskaasti. Tässäkin asunnossa tuli majailtua iso osa elämästäni, 8 vuotta. Muistan, kun muutin siihen 20 vuotiaana. Olin pitänyt välivuoden lukion jälkeen ja työskennellyt ahkerasti. Sain säästettyä hurjasti rahaa, sillä asuin vielä vanhempieni nurkissa hyvällä paikalla keskustassa. Löysin tämän kivan asunnon ja keräsin siihen paljon muistoja nuoruusvuosiltani. Tai no, olenhan minä edelleen nuori. Muistan tupaantuliaiseni, jotka lähtivät hieman käsistä. Muistan myös isolla kaveriporukalla juhlimamme syntymäpäiväni sekä yhden ankean kaupunkijuhannuksen. Kyllä sen asunnon ja ylipäätänsä Helsingin taakse jättäminen tuntui haikealta. Mutta samaan aikaan se oli ehdottomasti helpotus.

Työkuviot ja uusien ystävien hankinta

Monet ovat ihmetelleet miten minulla voi olla varaa jättää työni 28-vuotiaana. Vastaus kaikille ihmettelijöille; työskentelen etänä tietokoneeltani, eli en jättänyt työpaikkaani. Päin vastoin, pääsin rauhalliseen ympäristöön, jossa voin työskennellä entistä ahkerammin. Jos ruudun tuijottaminen kyllästyttää, voin kääntyä talon remontoinnin pariin ja toisin päin. Valinnanvaraa voisi sanoa paljon enemmän kuin Helsingissä, jossa työn lisäksi lähinnä vain tuijotin televisiota. Tuntui siltä, kuin olisin nähnyt jo kaiken, mitä Helsingillä on tarjottavana. Ja siksi minä lähdin. Toinen yleinen ihmettelyn aihe on ystävien taakse jättäminen. Kuluneiden vuosien aikana ystäviä on kerääntynyt kymmeniä kouluista, nuoruuden harrastuksista, illanvietoista ja muiden ystävien kautta. En kuitenkaan koskaan kokenut erityistä yhteyttä keneenkään, joten heidän taakse jättäminen ei ollut suuri ongelma. Tutustun ihmisiin nopeasti, joten uskon, että saan myös täältä maalta ystäviä ympärilleni.