Mitä työstäni tulisi tietää?

Monet ovat kyselleet työstäni ja miten pystyin vain jättämään sen taakseni Helsinkiin, kun itse päätin lähteä maalle rakentamaan elämääni. Vastaus on yksinkertainen, ja se on tainnut tulla ilmi jo muissa yhteyksissä pariin kertaan; työskentelen etänä tietokoneeltani. IT- eli tietotekniikka-alalla on hirveä määrä avoimia työpaikkoja – osaajia tarvitaan jatkuvasti mitä monipuolisimpiin tehtäviin ympäri Suomea. Osa yrityksistä vaatii fyysistä läsnäoloa, kun toisille taas riittää, että tietyt tehtävät tai tunnit ovat tehtyinä, eikä niiden tekopaikalla ole niinkään väliä. Monet yritykset tarjoavat etätyöskentelymahdollisuutta pitkäaikaisille työntekijöille.

Aloitin itse nykyisessä työpaikassani kuukausi opintojeni päätyttyä. Olin ollut kyseisellä firmalla koulun järjestämässä työharjoittelussa jo toisen opintovuoteni aikana, joten ihmiset ja työnkuva olivat minulle tuttuja. Minusta pidettiin, joten sain mahdollisuuden aloittaa vakituisena työntekijänä. Olen siitä lähtien työskennellyt tälle kyseiselle firmalle, joskin eri tehtävissä. Aluksi istuin paikan päällä toimistossa ja kävin muiden mukana kokouksissa, ja sain luotua pysyviä suhteita alalla vaikuttaviin ihmisiin. Uusin tehtäväni on juuri tämä, mitä tällä hetkellä teen, eli työskentelen etänä erilaisten projektien parissa. Mielenkiintoista ja mukavaa!

Etätyöskentely

Etätyöskentely sopi minulle loistavasti jo Helsingissä asuessani. Saatoin tehdä töitä aamut ja käydä harrastuksissa illat. Jos minulle sattui menoja, kuten lounastreffejä tai vaikka lääkäriaika, pystyin jatkamaan töitäni illemmalla siitä, mihin jäin. Joinain päivinä tein jopa kahden päivän työt, jolloin pystyin ottamaan rennommin seuraavan päivän. Etenkin kesällä tämä toimi loistavasti – sateisina päivinä saatoin viettää aikani aamusta iltaan tietokoneella, jotta voisin kunnon hellekelien sattuessa loikoilla rannoilla. Etätyöskentely säästi minulta lukuisia bussilippuja, bensakuluja ja toki myöskin ruokarahaa. Joka päivä salaattibaarissa syöminen on paljon kalliimpaa kuin kotiruoka.

Mahdollisuudet ja vapaa-aika

Se, soveltuuko etätyöskentely juuri sinulle, riippuu hyvin paljon taustastasi. Jos olet juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle ja haluaisit uusia ystäviä, voi etätyöskentely olla huono vaihtoehto. Konkreettiselta työpaikalta saa uusia tuttavuuksia, joista voi saada seuraa vapaa-ajallekin. Lisäksi työ- ja kotimatkat avaavat paljon mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä ympäristöään. Minulle etätyöskentely sopii loistavasti, sillä olen luonteeltani melko introvertti. Tarvitsen hirveästi energiaa jaksaakseni kommunikoida aktiivisesti muiden kanssa – viihdyn enemmän omassa seurassani. Ja niin kuin jo sanottu, kotona työskentely antaa minulle enemmän aikaa remontoinnin parissa.

Tulevaisuus

Toivon pystyväni jatkamaan etätyöskentelyä mahdollisimman pitkään. Remontoin edelleen unelmieni taloa, eikä se olisi mahdollista, jos joutuisin ravaamaan jatkuvasti työpaikan ja kodin väliä. Se, että harrastukseni ja työpaikkani ovat samassa rakennuksessa, helpottaa elämää kummasti. Säästän myös sievoisen summan matkakuluissa, joita minulla ei tällä hetkellä ole kuin vain kauppaan mennessä. Uskon, että palaan vielä jonain päivänä ”tavallisiin töihin”, mutta se aika tuskin koittaa lähiaikoina. En voi sanoa, ettenkö ikävöisi kahvitaukoja takahuoneessa ja loman jälkeisiä keskusteluja työtovereiden kanssa. Yhteisöllisyys on tärkeää, mutta niin on myös taloni valmistuminen ajoissa!