Kurkistus tulevaisuuden talooni

Hei vaan taas, rakkaat blogini lukijat. Tässä eletään nyt kyllä mielenkiintoisia aikoja kaikin puolin. Olen käyttänyt viime päivinä aivan suunnattomasti aikaa ja energiaa miettiessäni mitä kaikkea kotiini ostankaan. Eipä olisi uskonut, että juuri minä käytän nykyään kaiken liikenevän aikani tutkien sisustuslehtiä, esitteitä ja totta kai netin erilaisia sivustoja. Täytyy kyllä sanoa, että erilaisia vaihtoehtoja on aivan mielettömästi. Pääni pursuaa tälläkin hetkellä kaikenlaisia ideoita, enkä välillä tiedä, mistä oikein lähtisin liikkeelle. Mielikuvituksen puutteeseen ei tämä projekti tule ainakaan kaatumaan, se on varmaa!

Uutta sisustusta suunnitellessa ensimmäiseksi ongelmaksi muodostuu juurikin runsaudenpula – luottaako kliinisen valkoiseen, tyyliteltyyn lookkiin, leikitelläkö rohkeasti pastellisävyillä vai mennäkö täysin oman intuition mukaan vaikkapa futuristisella sisustuksella? Helpoin tie sisustussuunnittelijan näkökulmasta olisi valita sama teema talon jokaiseen huoneeseen, mutta mikään sääntö sisustuspiireissä ei kiellä yhdistelemästä rajullakin kontrastilla eri tyylejä toisiinsa. Tai no, saattaahan joku alan ammattilainen ehkä kieltääkin, mutta välillä on hauskempaa tallata täysin omia polkujaan välittämättä muiden mielipiteistä! Koska loppujen lopuksi oman kodin täytyy tuntua juuri omasta mielestä kodikkaalta, vaikka sisustuslehtiin omilla ratkaisuillaan ei aina pääsisikään.

Kylpyhuone

Omaan kylppäriini on melko vaivatonta suunnitella uusi sisustus, sillä saunaa asunnossani ei ole lainkaan. Siksipä minun ei tarvitse miettiä, pitäisikö lauteiden yläpuolella kiertää ledilamppusarja tuodakseen hämärää saunaa lasioven läpi hieman esille uudistettuun kylpyhuoneeseen. Seinään olen kaavaillut norsunluunvalkoisia laattoja (ei kovin radikaali ratkaisu, tiedän), lattialaattoja ei uusita tällä kertaa. Vanhan ruman kaapin vaihdan uuteen, liukuovella varustettuun hyllykköön, jonka sisältä löytyy spottivalot meikkaamista ja hiustenlaittoa helpottamaan. Minulle on tärkeää, että kaikki kylpyhuoneen hygieniatavarat käsisaippuaa lukuun ottamatta ovat poissa näkyviltä ja suojassa kosteassa tilassa vellovilta bakteereilta.

Makuuhuoneet

Intuitioni sanoo, että oman makuuhuoneeni tulee olla mahdollisimman ”puhdas” turhasta sisustuksesta. Makkaristani löytyy tällä hetkellä sänky, TV, yöpöytä, vaatetikapuut ja muutama taulu ja yksi peili, mutta nyt on aika karsia turhuuksia raa’alla kädellä. Ensin lähtee yöpöytä, ja sen sijaan ostan sängyn päätyyn kiinnitettävän tasohyllykön, joka ajaa yöpöydän virkaa. Sitten siirrän sängyn keskelle huonetta ja vaihdan taulut toiseen huoneeseen. Vaatetikapuut saavat jäädä (toistaiseksi), mutta televisio päätyy nyt varastoon. Makuuhuoneen tulee huokua rauhaa, uneliaisuutta ja rentoutta joka aspektilla, ja siihen pyrin myös uusilla, kermanvärisillä tapeteilla.

Piha ja terassi

Olen kotihiiri, myönnän sen auliisti. Lepotuoliin rojahtaminen kirjan ja teemukin kanssa voittaa bileillan koska vain, ja siksi myös terassilleni hankin korituolin, jossa voi viettää mukavasti kesäpäivää omassa pienessä pesässä. En ole grillausihmisiä, joten moista rotiskoa en terassilleni huolikaan. Sen sijaan kirpparilta löytämäni pieni kirjahylly istuu korituolin viereen kuin nakutettu! Pihan reunamille istutan siroja koristekasveja. En tiedä vielä mitä, mutta mitään pensasaitaa ei ole tarkoitus alkaa pystyttämään. Jotain ilmavaa ja keväistä olisi tarkoitus hankkia – tiedetään, olen varmasti kukkakauppiaan painajainen näin laveiden toiveideni kanssa.